Anne mä tajuun sua! Eilen mietin, että miksi elämän pitää olla tällaista vuoristorataa, varsinkin työelämän. Joskus on tasaisen tavallista ja sitten taas helvetillinen paniikki ja kiire, joka on just nyt mulla ongelmana. Miksei kaikki voisi jakaantua tasaisesti. No jaa, eihän ne mun läskitkään ole tasaisesti jakautunut mun kroppani ympärille vaan mahassa on armoton kasa ja onhan sitä perseessäkin jokunen gramma, joten okei ei tää elämä ole tasaista eikä harmonista.
Mä olen nyt yksin kotona, saan kerrankin tehdä sitä minkä kiellän lapsilta, eli olla tietokoneen äärellä ja syödä koulunäkkiä...ai että on kiva sitten siivota näitä muruja tuolta näppiksen raoista.. Meillä Annen kanssa on tämä viikko alkanut niin perseestä, että ollaan mietitty perjantaina pussikaljan ottoa, mutta ei me sitä nyt sitten kuitenkaan päästä vielä toteuttaaan kun me ollaan niin aktiivisia molemmat, että on tota toimintaa viikonloppuisinkin...harmi...pussikalja olisi ollut poikaa. Ai niin, mutta mullahan on tipaton tammikuu tai siis melkein ja viikonloppu on vielä tammikuuta. No mun täytyy jaksaa odottaa helmikuun puoliväliä, kun Anne on kutsunut meidät syömään, niin silloin saadaan tavallaan ottaa. Ai niin ja Anne on mulle Räikkösen velkaa.
No kaippa tää ihana rauha ja harmonia, kohta täytyy lopettaa kun täytyy mennä hakemaan lapsia kotiin. Mutta en vielä mene. Syön salaa muutamat joulusuklaat ja sitten vasta... niin ja mä rakastan makkaraperunoita kans...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti