Olen työni puolesta jatkuvasti tehtävässä jossa joudun olemaan tiukka, vaativa, hieman virkailijanainen, siis suomeksi sanottuna vittunaama. Joudun päivittäin sanomaan ja muistuttamaa säännöistä asiakkaille. Minun pitää istua ja kunnnella kun he kertovat miten rankkaa heidän elämä on. Ja uskokaa pois se on oikeasti ja aidosti todella rankka elämä. Sitten kun tulee minun vuoropuhua, niin joudun sanomaan että voi ei...mä en voi auttaa. Se on kyllä tehnyt minusta krooniset "pahalle" tuulelle. Jotenkin se rooli on vaikea saada pois kun tulen kotiin. Siellä homma jatkuu ja sanon sen että voi mies parka, ja voi voi kun lapset saa siitä kärsiä.
Esim: eilen tulin kotiin ja lapseni huuta äänen jo kun auton oviavaan...me mennään nyt heti uimaan...mun kaveri on rannalla...nyt mennään, heti! Mä sitten sanoin että kuulkas nyt...ensin mä syön, ja teidän isä myös. Sitten on tarkoitus mennä mun isoisän luokse..lapset huuta, itkee, potkii, puree hammasta kun heillä on niin paska äiti. Sanoin että voi voi en voi auttaa..no menimmme samalla matkalla sitten kuitenkin uimaan ja rannalla seisoi sitten lasten kaveri. Yksin, tietysti. Hän on 10? Ja minä kysyin että onko sulla lupa tulla tänne yksin. Kaveri vastasi että tietty, mitä nynnyjä te olette? Siinä vaiheessa tuli työnaama käymään ja sanoin pojalle että ei mulla mitään sitä vastaan ole että hän menee yksin. Ole hyvä vaan. Sitten sanoin sille vähän vittunaamana että luin äsken lehdestä että 9 vuotias hukkui vaikka rannalla oli valvoja. Sanoin että siitä vaan uit ja olet yksin, sanoin että sähän voit soitta kännylla kun olet hukkumassa..ja sun isä joka on noin 8 km päässä voi varmaan silloin tulla autamaan sua..poika katsoi minua kun halpaa makkaraa ja hyppäsi polkupyörän päälle ja lähti kotiin. Autossa lapseni sitten sanoi että miks sun piti tollei sanoa. Vastasin että minkäs minä sille voin että olen oikeassa. Ja että en minä käskenyt pojan kotiin! Eli kuten otsikko sanoo, olen vittunaama. Mutta mä välitän kuitenkin. Revi siitä!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti