Luojan kiitos, Anne istuu tällä hetkellä koneessa kohti kotia. En olisi voinut kuvitellakkaan miten tylsä viikko mulla oli ilman parasta ystävää. Puhelin ei soinut, sähköpostia ei tullut samaan tahtiin, nauruterapiaa ei ollut, ruokaseuraa ei ollut. Siis yksinkertaisesti paska viikko. Mä alan nyt sitten lottomaan tai säästämään, koska mä en enää päästä Annea matkalle ilman mua. Vaikea uskoa, että kaveri on huumetta konsanaan.
Ilma tänään olisi ollut lenkkeilyyn mitä mainioin, mutta niskani on niin jumissa, ettei pää käänny puoleen jos toiseenkaan. Oli kivaa ajaa autolla ja tulla kolmion takaa, kun jouduin siirtämään ahteriani että olisin nähnyt tuleeko vasemmalta autoja. No mä otin vähän buranaa, mutta ei se auttanut, mutta sitten löysin pikkutilkan kossua ja se on nyt rentouttanut lihakset silleen mukavasti, että pystyn elämään niskani kanssa.
Ja nyt mä vaan odotan huomista päivää ja Annea, kyllä se varmasti soittaa mulle kun on päässyt kotiin ja ellei soita mä otan mopon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti